Rakennusteollisuuden mineraalivillajätettä hyödyntävälle WOOL2LOOP -hankkeelle suuri H2020 -rahoitus

Rakennusteollisuuden mineraalivillajätettä hyödyntävälle WOOL2LOOP -hankkeelle suuri H2020 -rahoitus

Kiertotaloushanke Mineral wool waste back to loop with advanced sorting, pre-treatment, and alkali activation ”WOOL2LOOP” on saanut merkittävän rahoituksen EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta.

Hanke tähtää mineraalivillan muuttamiseen rakennus- ja purkujätteestä uusiomateriaaleiksi. Hankkeessa mineraalivillaa palautetaan kiertoon geopolymeeriteknologian avulla. Näin mineraalivillasta saadaan sementtiä korvaavaa raaka-ainetta uusiin rakennusteollisuuden tuotteisiin. Lisäksi hankkeessa keskitytään purkuprosessiin, materiaalin lajitteluun, analysointiin ja prosessointiin. WOOL2LOOP on Euroopan ensimmäinen EU-innovaatiohanke, joka keskittyy puhtaasti rakennusteollisuuden mineraalivillajätteen hyötykäyttöön. Lisäksi hanke on ensimmäinen maailmassa mineraalivillajätettä geopolymeerien raaka-aineena hyödyntävä kaupallistamishanke. Hankkeen taustalla on Oulun yliopiston Kuitu- ja Partikkelitekniikan tutkimusyksikön vuonna 2014 tekemä tieteellinen tutkimuslöydös, jossa mineraalivillajäte palautetaan uusiokäyttöön kemiallisella alkaliaktivoinnilla eli geopolymerisoinnilla.

Kolmivuotisen, 1.6.2019 käynnistyvän hankkeen kokonaisbudjetti on 6,7 miljoonaa euroa, josta EU-rahoitus kattaa 5,3 miljoonaa euroa.

Hankkeessa on mukana yhteensä 15 yritystä ja tutkimuslaitosta sekä laajoja pilottikokeiluja eri puolilla Eurooppaa. Hankkeessa on mukana maailman suurimpia rakennustuoteteollisuuden yrityksiä sekä innovatiivisia kiertotalouden start-up -yrityksiä. Hanketta koordinoi suuri suomalainen rakennustuotevalmistaja Saint-Gobain Finland Oy, joka on osa maailman johtavaa rakennusmateriaaleja ja myös mineraalivillaa valmistavaa Saint-Gobain -konsernia. Oulun yliopisto toimii hankkeen tieteellisenä koordinaattorina.

Culmentor avusti WOOL2LOOP -konsortiota Horisontti 2020 -hankehakemuksen laatimisessa ja rahoitussopimuksen solmimisessa, ja tukee hankkeen toteutusta myös sen käynnistyttyä.

Lisätietoa hankkeesta Saint-Gobain Finlandin sivuilla